Palkitut näytökset 2026

 mainos/kutsuvieraslippu saatu Teatteri Jurkalta

kuvat © Marko Mäkinen

Näin Myrskyn ensi-illassa 5.2.

Milanon herttua Prospero on tyttärensä Mirandan kanssa karkotettu saarelle, jossa he ovat vuosikausia jo elelleet. Karkotuksestaan edelleen katkera Prospero nostattaa tuulenhenki Arielin avulla myrskyn, joka huuhtaisee mereen joukon laivamatkaajia, mukana muun muassa Prosperon veli Antonio ja poikansa Ferdinand, Napolin kuningas Alonso ja veljensä Sebastian, sekä viinaanmenevät työläiset Stefano ja Trinculo. Haaksirikkoutuneilla on suunnitelmia murhien, juominkien ja lemmentunteiden suhteen, kenellä nyt mitenkin, ja Prospero hautoo kostoa häntä vastaan juonitelleita kohtaan. Ariel taas kaipailee vapautusta Prosperon palveluksesta, ja saarensa ex-herttualle ja tämän teiniangstiselle tyttärelle menettänyt Caliban valittelee ihmisten kamaluutta. Vaan voisikohan tämän asetelman vielä kääntää positiivisempaan suuntaan? Jospa katkeruudesta päästetään irti ja opitaan olemaan ihmisiksi?

Jo ennen ensi-iltaansa loppuunmyyty Myrsky pauhaa Jurkassa melkoisena karnevaalina. Mukana on niin William Shakespearen viimeisen näytelmän tekstiä kolmena eri suomennoksena kuin tekstin ulkopuolelle laajenevaa teatterin, taiteen, ihmisen, maailman, perinteen, kulttuurin ja esiintyjien itsensä tuomaa sisältöä, kommentointia ja merkityksiä. Välillä hypätään suoraan neljännen seinän läpi puhumaan yleisölle, välillä pysytään hetki Myrsky-näytelmän tekstissä ja tarinassa, välillä kommentoidaan niin näytelmää, Shakespearea, suomennosta, taiteen tekemistä, omaa roolia kuin montaa muutakin juttua. Ja milä tavalla! Tämä tuntuu keikkuvan ihan siinä rajalla, että menee päättömäksi sinne tänne poukkoilevaksi säätämiseksi, vaan eihän toki mene, kun on tällainen työryhmä tykittelemässä täysillä. Erik Söderblom on ohjauksen, sovituksen, lavastuksen ja äänisuunnittelun takana, ja neljä näyttelijää, Martti Suosalo, Marc Gassot, Minttu Mustakallio ja Tuukka Leppänen, tulkitsevat hahmoja ja tapahtumia. Myrsky on minulle vähän epäselvä näytelmä näistä Bardin jutuista, olen nähnyt muistaakseni neljä versiota ennen tätä, ja kaikki tosi erilaisia. Yhdestä pidin valtavasti, yhdestä en oikein innostunut, ja pari muuta olivat ihan ok. Mutta eipä ole yksikään ollut tällainen! Myrsky on tässä vähän sivussa ja kuitenkin ihan ytimessä, kehyksenä ja fokuksena, lähtökohtana ja päätepisteenä. Sitä esitetään, kommentoidaan, tulkitaan, käännetään, katsotaan eri kulmista. Kerrotaan tarinaa ja kohta ollaan sen ulkopuolella, ja taas seuraavassa hetkessä sisällä tapahtumissa. Riemukkaasti, tarkasti, kummasti, hauskasti, herkästi. Revitellään ja pysähdytään, nauretaan ja liikututaan. En oikein edes tiedä miten kuvailla esitystä, enkä haluakaan liikaa spoilata. Yllättyä todellakin saa, en usko että kukaan osaa katsomoon mennessään arvata, mitä tulee näkemään ja ennen kaikkea kokemaan seuraavan parin tunnin aikana. Ja ai että se oli hauskaa! En toki ajatellut tämän olevan ihan perinteistä Shakespeare-versiointia, onhan lava minikokoinen ja näyttelijöitäkin vain neljä, mutta tällaista pläjäystä en edes tiennyt olevan Myrskystä mahdollista rakentaa. Vaan kyllä on, Jurkassa se nähdään, ja se on sitten menoa heti ensihetkistä lähtien.

Neljän näyttelijän joukko Suosalo-Mustakallio-Gassot-Leppänen täräyttää lavalle sellaisia hahmotulkintoja, että hykerryttää ja hämmästyttää jo pelkkä näiden tyyppien muisteleminen. Jokainen tekee useamman roolin ja vaihtelevilla nyansseilla, koomisilla tasoilla ja draamallisilla yksityiskohdilla. Ollaan pienellä lavalla ja korkeaenergisen, nopeatempoisen jutun äärellä, ja esiintyjät pelaavat yhteen saumattomasti. Lavalla ollaan ennen kaikkea yhdessä, heittäydytään tähän juttuun ennakkoluulottomalla ja veikeällä otteella, ja tuodaan esitys lavalle hienolla tavalla. Martti Suosalo ottaa lavan haltuun hahmosta riippumatta, ja hän tekee kyllä melkoisen erilaisia roolitöitä. Ja millä läsnäololla, energialla, painotuksilla ja kyvyllä napata kiinni kaikesta mitä esityksessä ja juuri tietyssä näytöksessä tapahtuu. Näin suora neljännen seinän hajottaminen ja hahmosta pois astuminen yleensä vähän kinnaavat meikäläiselle, vaan eivät tässä esityksessä eivätkä varsinkaan Suosalon roolitöissä tai niiden rikkomisessa. Minttu Mustakallio on hurmaavasti sisällä kaikissa hahmoissaan Mirandasta Arieliin ja siihen vessaan lähteneeseen kaveriin, jonka nimen unohdin. Mustakalliolla on ihanan tarkka ja tunneälykäs tapa olla lavalla, hän taitaa monenlaisten sävyjen näyttelemisen ja osuu komediallisiin iskuihin komedian sävystä riippumatta. Marc Gassot on yleisöä vastassa ahkerasti lattiaa imuroivan Arielin roolissa, ja hyppäilee sitten muita hahmoja tulkitsemaan myös. Hän on valloittavan veikeä ja hyväntuulinen melkeinpä joka hahmossaan, ja jotenkin tosi sisällä esityksen tyylissä ja tekemisen energiassa. Gassot tavoittaa komediallisten onnistumisten lisäksi myös sen vapaudenkaipuun, joka Arielissa on. Olen nähnyt jokaisen näistä näyttelijöistä lavalla aiemminkin, ja Tuukka Leppäsen heistä useiten. Vaan en tällaisissa rooleissa tai tällaisessa jutussa tosiaankaan! Leppänen pääsee hänkin tulkitsemaan monenlaista hahmoa aina lemmenkipeästä prinssistä juopottelijaan ja kuninkaaseen, ja tuo mainiolla otteella lavalle niin hersyvää komediaa kuin eksistentiaalista pohdintaa.

Olipas se! En etukäteen tiennyt mitä odottaa, ja yllätyksellistä menoa tosiaankin oli luvassa. Hersyvää ja hauskaa ja juuri sitä karnevalistista, mutta samaan aikaan jotenkin hellyyttävää ja terävää, oivaltavaa todellakin, ja oman tyylinsä ja ilmaisutapansa täysin löytänyttä. Huikea porukka lavalla vetämässä täysillä ja taidolla, parin tunnin aikana tärähtää Jurkan pikkunäyttämölle kaikkea sellaista mitä en Myrskystä ole ennen löytänyt, ja tuttuakin on mukana toki. En keksi tälle mitään suoraa tyylilajimääritelmää, ennemminkin Jurkan Myrsky yhdistelee vaikka mitä teatterin tekemisen tyylejä ja kulmia yhdeksi hämmästyttävän hyvin toimivaksi kokonaisuudeksi. Tämä ei ehkä ole ihan sieltä omalta teatterimukavuusalueeltani, mutta vaikka tekemisen tyyli yllätti ja hämmensi vähän aluksi, niin homma iski jo ekoissa kohtauksissa johonkin ja innostuin esityksen edetessä aina vain enemmän. Näinkin voi Shakespearea esittää! Miten mahtavaa! Myllerrystä ja kuohuja ja aallokkoa tarjolla, ja maagista, rujoa, lempeää, villiä, inhimillistä ja hauskaa. Huh hei! Kyllä teatteri on kivaa!

 mainos/kriitikkolippu saatu Lahden kaupunginteatterilta

kuvat © Antti Sepponen

Näin Mammal-näytelmän 29.1.

Äiti (Laura Huhtamaa) lähettää teini-ikäisen Pojan (Nenna Tyni) viettämään kesää Mamman (Kati Outinen) luo. Pari vuosikymmentä myöhemmin Aikuinen poika (Tomi Enbuska) palaa tyhjillään olevaan mammalaan. Läsnä ovat muistot yhteisestä kesästä, omasta nuoruudesta, Mamman kanssa luetuista kuolinilmoituksista ja teini-iän kipuiluista keskellä ei mitään. Mamman tekemät perunapiirakat, sohvalla katsotut saippuaoopperat, sukupolvien yli löytyvä yhteys, nauru ja lämpö. Ne viimeiset yhdessä vietetyt ajat.

Veikko Nuutisen kirjoittama Pasi Was Here on yksi niitä näytelmiä, jotka ovat jääneet minulle ikuisesti mieleen ja joista pidän todella paljon. Niinpä tämä hänen kirjoittamansa Mammal kiinnosti kovasti, ja myös teemojensa ja hahmojensa puolesta jo ennen kuin tiesin esityksestä paria mainoslausetta enempää. Teini-ikäinen ja isovanhempi, olemisen tuska ja kuoleman läheisyys, kesä ja mammala kaukana kaikesta. Kaikki lupaavia aineksia näytelmälle. Ja kannatti odottaa, sillä olipa tämä jotenkin ihanan rauhallinen, lämmin ja vilpitön näytelmä. Surumielinen ja painavia muistoja täynnä myös, mutta päällimmäisenä jäi tästä lempeä tunne ja toivo. Elämä, kuolema ja oman paikkansa löytäminen maailmassa, nuoren ja vanhan suhde, sukupolvien ketjut, kipu ja sen hellittäminen, hukassa oleminen ja paikkaan juurtuminen, levottomuuden laantuminen ja turva rähjätä kun siltä tuntuu, tila vain olla ja hengittää ja vähitellen tulla sinuiksi itsensä kanssa. Näitä kaikkia teemoja poimin näyttämöltä ja moni puhutteli kovasti. Teksti on arkista ja hyvällä tavalla ”pientä”, siis sellaista, ettei se kurottele moneen suuntaan ja suuriin teemoihin ja tapahtumiin, vaan keskittyy hahmoihinsa ja heidän elämänpiiriinsä. Ja tavoittaa toki sitä kautta myös laajempia teemoja, mutta pakottamatta ja luontevasti. Nuutisen tekstin on suurelle näyttämölle ja neljälle näyttelijälle ohjannut Minna Harjuniemi, jonka ohjauksessa kokonaisuus onnistuu olemaan intiimi ja henkilökohtainen, läsnä hahmoissaan ja tarinassaan täyttäen koko ison tilan mammalan tunnelmalla ja nostalgialla. Onpa muuten hienoa, että tällaista ns. pienemmän skaalan näytelmää tehdään isolla näyttämöllä! Ei nimittäin ole jutun kokoluokasta kiinni se, täyttääkö se suuren salin, ja sen Mammal osoittaa. Lämpö, lempeys, kipeät hetket ja herkkävireinen tunnelma leijuvat salin perälle saakka, ja kokonaisuus kantaa. Harjuniemen ohjaus on viipyilevää ja verkkaista, tunnelmiin uppoutuvaa ja aikaa ottavaa. Ajoittain kerronnan hitaus muuttuu paikallaan junnaamiseksi, eikä ihan kaikkiin teemoihin mennä niin syvälle kuin toivoin, mutta se ei kokemusta haitannut. Tässä ei ole mitään turhaa, ei kikkailua tai alleviivattua kerrontaa, vaan tarina, näyttelijät ja teos, joka luottaa kaikkiin osa-alueisiinsa ja uskaltaa tuoda isolle näyttämölle pienesti tekemistä, yksityiskohtiin keskittymistä, verkkaista kerrontaa ja mummolanostalgian voimaa. Pidin kovasti myös aikakausien limittymisen sujuvuudesta ja selittelemättömyydestä. Kaikki ennen tätä hetkeä on aina läsnä, niin ikävässä kuin tosi hyvässä.

Lavastus ja pukusuunnittelu ovat Minna Välimäen käsialaa, ja molemmat juuri tarinan tyyliin ja kerrontatapaan sopivia. Visuaalisia yksityiskohtia ja merkityksiä riittää, ja kaikki lattiaa vasten napsuvista, jotenkuten jalkaan tungetuista kengistä lattialla nököttävään Karjala-sarjaan, retroista kodinkoneista renkipoika-nukkeen ja kalliomaalauksista kulleroon ovat tarinaa syventäviä ja kasvattavia asioita, jotka löytävät lavalla paikkansa ja painotuksensa sujuvasti. Puvustuksessa hahmojen elämäntilanne ja persoona ovat mainiosti läsnä, ja aika- ja ikäkausien kuvaaminen vaatteiden kautta on onnistunutta. Lavastuksessa ihastuttivat toisaalta jylhyys isojen kallioseinien ja korkeiden puunrunkojen kohdalla, ja sitten henkilökohtaisuus ja kotoisuus pirtinpöydän ja päiväpeittojen äärellä. Isot raamit isoja tunteita ja teemoja sisältävälle tarinalle, mutta kuitenkin niin, että fokus säilyy ja ollaan mammalassa lähellä muistoja. Eija Nurmisen naamiointisuunnittelu on tarinaan sopivasti arkista ja tavallista, hienovaraisesti hahmojen persoonaa syventävää ja tarinaan kerroksia lisäävää. Harri Peltosen valo- ja Antti Rautavan videosuunnittelu ovat tärkeässä osassa tarinankerrontaa ja tunnelman luomista, ja molemmat saavat lavalla myös hetkensä pääroolissa. Valoista jäi mieleen etenkin ”ufovalot”, kun valot laskeutuvat alas ja ympäröivät Pojan. Vau! Nopeatempoinen ufo-ohjelma jäi sekin mieleen, mutta vielä enemmän Čomat da Julgiet! Olisin katsonut tätä suhdedraamaa pidempäänkin. Ei ihme että meni Pojalla ja Mammalla tunteisiin. Tatu Virtamon äänisuunnittelusta nousi siitäkin esiin ufo-tunnelmat, mutta myös kaikki luontoäänet.

Lavalla nähtävät neljä näyttelijää tekevät hienoa roolityötä jokainen. Nenna Tyni, Kati Outinen ja Tomi Enbuska pysyttelevät yhdessä roolissa esityksen läpi, Laura Huhtamaa taas ahkeroi kokonaiset kahdeksan hahmoa. Lisäksi Aarre Reijula piipahtaa alussa ja lopussa pienissä rooleissa mukana menossa. Nenna Tyni tavoittaa onnistuneesti elämäänkyllästyneen, itsessään kipuilevan ja rajojaan ja paikkaansa etsivän teinin olemuksen, ja rakentaa hahmonsa tarinakaaren lempeydellä ja tarkkuudella. Poika puskee vastaan, rähjää ja kapinoi, mutta käpertyy sitten turvalliseen mammalaan ja Mamman luo sydän auki, ihan vähitellen rauhaa ja varmuutta löytäen. Tynin näyttelijäntyö on hienosti tarkkaa ja oivaltavaa, ja hän tekee Pojasta hyvin inhimillisen ja monitasoisen tyypin. Kati Outinen on Mamman roolissa valloittava ja niin tunnistettava, hänessä on sellaista yleismaailmallista isoäitienergiaa joka heti lämmittää sydäntä. Outinen näyttelee hurmaavalla energialla ja oivalla tarkkanäköisyydellä, ja antaa hahmonsa vanhuudelle ja tämän mielen hajanaisuudelle koskettavasti tilaa. Tomi Enbuska on Aikuisen pojan roolissa tunnistettavasti sama hahmo kuin Tynin näyttelemä teini, mutta ei liian osoittelevasti tai korostetusti. Ihmiset muuttuvat, mutta ydin säilyy, ja se Enbuskan roolityössä hyvin näkyy. Enbuska tekee onnistuneen roolin, ja erityisesti hänen taitonsa olla läsnä kohtauksissa ja välittää tunnetta ilman suurta ilmaisua tai vahvoja eleitä on tosi vaikuttava. Myös se rauha olla itsessä, jota Tynin näyttelemä teini vielä opettelee, mutta jonka aikuinen jo paremmin osaa, on Enbuskan näyttelijäntyössä ihanasti mukana. Laura Huhtamaa näyttelee kaikki roolihahmonsa onnistunein ottein, tuoden heihin jokaiseen jonkin kiinnekohdan ja merkityksen, oli hahmo lavalla sitten aivan pienen hetken tai muutaman kohtauksen ajan. Etenkin Äiti, enon rakastajatar, radiojuontaja ja talon ostajaehdokas jäivät mieleen. Kaikki näyttelijät ovat rooleissaan todella kauniisti ja helposti läsnä, he antavat näiden tunteille ja ajatuksille tilaa ja tulkitsevat niitä vilpittömällä tavalla.

Näytelmässä kuullaan kolme laulua, Reppurin laulu, Jos mie saisin jouten olla ja My My Hey Hey (Out of the Blue), ja jokainen sopii tarinaan ja kohtaukseensa mainiosti. Erityisesti Reppurin laulu liikutti, kauniisti sovitettuna ja taustalle heijastettuine muinaisine kulkijoineen. Tämä oli ehdottomasti odotuksen arvoinen esitys, ihanan tunnelmallinen ja lämmin juttu, ja kuitenkin myös kipeisiin kohtiinsa kiertelemättä katsova. Läsnäolevasti ja tarkasti näytelty, tosi toimivalla verkkaisuudella ohjattu ja kerrottu, ja monia samaistuttavia ja tunnistettavia teemoja käsittelevä. Tällaisiin esityksiin on ihan parasta vain uppoutua, olla hetki sisällä tarinan maailmassa ja mukana hahmojen tekemisissä. Ja Mammal suorastaan kutsuu luokseen, voisin melkein sanoa, että esityksessä on kodikkuutta, joka on sekä lempeää että rosoista. Ja rosoissaankin sellaista, että jättää toiveikkaaksi ja hyvälle mielelle. Hieno näytelmä, kaunis tunnelma ja vahva tarina.

 mainos/kutsuvieraslippu saatu Hämeenlinnan Teatterilta

kuvat © Tapio Aulu / Mainostoimisto Precis

Näin Idän pikajunan arvoituksen ensi-illassa 28.1.

Belgialainen yksityisetsivä Hercule Poirot (Kristo Salminen) päätyy matkaamaan Idän pikajunan kyydissä, kun junayhtiön johtaja monsieur Bouc (Mika Piispa) saa ystävänsä mahdutettua loppuunmyytyyn ykkösluokkaan. Arvata saattaa, ettei Poirot kauaa ehdi huvimatkailla, sillä pian junassa tapahtuu murha. Ja sitten juututaan vielä lumikinokseen keskelle ei mitään! Jokaisella matkustajallakin vaikuttaisi olevan alibi, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole kuin se, että murhaaja on yhä junassa. Kuka siis valehtelee, miksi rikos on tehty, ja minkä vuoksi yhteen murhaan liittyy niin paljon johtolankoja?

Agatha Christien klassikkodekkaria tarjoillaan Hämeenlinnan Teatterissa Pekka Laasosen ohjauksena, jossa on yllättävänkin paljon huumoria (onhan tämä murhamysteeri) ja taitavasti rakennettua jännitettä. Näytelmä käynnistyy turhan hitaasti, mutta kun päästään Orient Expressin kyytiin ja murhaa selvittelemään, alkaa tunnelma vähitellen tiivistyä ja jännitys kasvaa. Olen nähnyt tarinan näyttämöllä kerran aiemmin, mutta loppuratkaisu oli jo täysin haihtunut päästäni. Jotain muistui mieleen esityksen edetessä, mutta sain silti tarinan päätöshetkillä yllättyä. Mutta ennen kuin Poirot pääsee esittämään selvittelevää yhteenvetoa siitä, kuka teki mitä ja miksi, ehtii junamatkalla sattua kaikenlaista. Ja varsin miellyttävää on lavan tapahtumia myös seurata, Hämeenlinnassa nähdään tyylipuhdas, viihdyttävä ja otteessaan pitävä dekkarinäytelmä, joka kunnioittaa klassikkoa ja löytää siitä myös omia ilmaisutapoja. Värikäs hahmogalleria, selvittämistään odottava murha ja tietenkin itse Idän pikajuna, siinähän sitä on kylliksi sisältöä yhteen esitykseen, ja siitä ohjaaja Laasonen myös ottaa paljon irti. Herkullinen ristiriita komedian ja naurun ja toisaalta murhamysteerin ja murhan motiivien taustalla toi tähän Pikajuna-versiointiin oman mausteensa, ja varsin onnistuneesti on komediallinen ja dekkarillinen jännite lavalle tuotu yksittäin ja yhdessä. Sujuvasti käsittelee Laasonen myös jokaisen hahmon omia syitä olla matkalla mukana, ja punoo ne kiinnostavaksi ja toimivasti esitetyksi kokonaisuudeksi.

Oskari Löytösen lavastussuunnittelua hallitsee junavaunu, joka pyörii näyttämöllä tapahtumien keskipisteenä. Tyylikäs, yksityiskohtien täyttämä Idän pikajuna näyttää upealta, ja on sekä paikoillaan pysyessään että hitaasti pyöriessään kerronnallisesti tärkeä osa tarinaa. Aina vilaukselta näkee jonkun liikkuvan välikössä, kenties jonkin johtolangan, pienen viittauksen tulevaan… Ja sitten vaunu kääntyy ja ollaan jo seuraavassa tilanteessa ja toisten hahmojen luona. Marjo Haapasalon pukusuunnittelussa ollaan niin viimeisen päälle fiinejä että! On kimallusta ja kalliin näköisiä asukokonaisuuksia, tyylikkäitä materiaaleja ja hienostunutta henkeä päästä varpaisiin. Liisa Sormusen suunnittelemat kampaukset ja maskit viimeistelevät hahmojen lookit, ja kiharretut kutrit, vahatut viikset ja punatut huulet ovat kaikki aivan tiptop. Veikko Pullin valosuunnittelu vakuuttaa jo ensihetkillä, kun junan valot loistavat katsomoon ja paljastavat legendaarisen yksityisetsivän siluetin. Valot elävät vuorokaudenajan ja tunnelman mukaan sujuvasti, ja tihentävät jännityst aina kun sopiva tilaisuus tulee. Myös Pullin suunnittelemat projisoinnit ovat onnistuneita. Olli Lintuniemen äänisuunnitteluun pääsee heti alussa keskittymään, kun tarina pienestä Daisy Armstrongista täyttää teatterisalin. Esityksen edetessä äänet säestävät niin junamatkan vaiheita kuin tuovat kylmiä väreitä yleisön käsivarsille painostavan murhamysteerin etenemistä korostaessaan.

Kristo Salminen onnistuu Poirot’n roolissa tulkitsemaan hahmoa tavalla, joka ei ärsytä minua. Ja se on paljon se! Poirot on minulle vähän samanlainen turhauttava hahmo kuin Mikki Hiiri, eli siis sellainen, jolle kaikki on helppoa, joka on aina se joka hoksaa asiat ja pystyy selvittämään monimutkaisimmatkin tapaukset, ja joka myös itseensä tyytyväisenä huokuu sellaista ”katsokaa kuinka etevä ja nokkela olen”-energiaa. Vaan ei tämä Salmisen Poirot! Vaikka hänessäkin on toki Poirot’n hahmoon kuuluvaa itsevarmuutta ja terävät havaintojentekokyvyt, sekä charmia ja sanavalmiutta, ei se tunnu ärsyttävältä vaan enemmänkin valloittavalta. Salmisella on oivallinen ote hahmonsa kaikkiin puoliin, ja hän on taitava käyttämään näyttelijäntyöllisesti laajaa skaalaa komediasta draamaan ja romanttisesta tunnelmasta murhamysteerin ominaisuuksiin. Mika Piispa monsieur Boucin roolissa tekee varmaa työtä ja näyttelee onnistuneesti etenkin junayhtiön johtajan hermostuksen ja epäuskon murhatilanteen edessä. Ei ole koskaan ennen tällaista tapahtunut! Oivallista on myös ylpeys Orient Expressistä, ja ylpeä Boucin sietääkin olla, onhan juna komea ilmestys! Lasse Sandberg tekee konduktööri Michelinä roolityön, jossa on sekä ammattiinsa pieteetillä suhtautuvan työmyyrän vakautta että monenlaista kokeneen miehen eri kerroksia. Tarjotin kädessä töpöttävänä hovimestarina Sandberg on erinomainen myös.

Junassa matkustavaa joukkoa tulkitsee hersyvästi ja herkästi mainio näyttelijäryhmä. Henna-Maija Alitalo prinsessa Dragomirovana ja Liisa Peltonen tämän seuralaisena Gretana ovat melkoinen kaksikko, ensinmainittu vahvasti mielipiteensä ja tunteensa ilmaiseva ja jälkimmäinen uskossaan ja aatteessaan vahva, hiljainen ja enemmän sivustaseuraaja. Alitalo tuhahtelee ja puhahtelee prinsessan roolissa erinomaisesti tämän kyllästymistä ja tyytymättömyyttä ilmituodessaan, ja on roolissaan mainiosti läsnä. Peltonen tuo roolityöhönsä hyvin yksityiskohtia ja ilmaisee sujuvasti paljon myös silloin, kun Greta ei ole huomion keskipisteenä. Sinikka Salminen ottaa lavan haltuun Helen Hubbardin roolissa, hän tavoittaa Helenin mielenliikkeet ja dramaattisen luonteen oivasti. Myös herkkyyttä on roolityöhön löytynyt. Jyri Ojansivu ahkeroi kaksi roolia Samuel Rachettina ja eversti Arbuthnotina, ja vaihtaa näiden kahden välillä niin sujuvasti, että minulla meni hetki hahmottaa Ojansivun olevan tosiaan molempien roolissa. Rachettin roolissa Ojansivu tuo hahmoonsa mainiosti vähän päällekäyvää ja hektistä energiaa, ja everstin rooliin taas armeijataustan tuomaa pidättyväisyyttä mutta myös vilpittömyyttä. Jutta Järvinen tulkitsee Mary Debenhamin roolin onnistunein ottein ja tekee hahmostaan kiinnostavan, hieman salaperäisen naisen. Natalil Lintala on kreivitär Andrenyin roolissa käytännönläheinen ja sujuvakäytöksinen, Lintala poimii roolityöhönsä näppärästi kohtausten tunnelmia ja hahmojen välisiä dynamiikkoja. Janne Kataja tekee Hector MacQueenin roolin hyvällä otteella, hän tuo hahmoonsa lämmintä läsnäoloa ja pientä epävarmuutta, jotka sopivat tälle oivasti.

Tämä oli oikein ilahduttava teatteri-ilta! Suurta jännitystä Idän pikajunan arvoitus ei ehkä Hämeenlinnan Teatterissa tarjoile, mutta tiheää tunnelmaa, herkullista huumoria ja monia tilaisuuksia arvailla syyllistä esitys antaa. Kristo Salmisen Poirot’n charmi puree ja tulkinta hahmosta valloittaa, ja muu näyttelijäjoukko tuo Idän pikajunan kyytiin monta mielenkiintoista, epäilyksiä herättävää ja viattomalta vaikuttavaa raidematkailijaa. Visuaalisesti erittäin tyylikäs ja vakuuttava esitys pitää otteessaan, ja saa haaveilemaan entisajan junamatkailun tunnelmasta. Jospa vain ei sattuisi yhtään murhanhimoista matkaajaa samaan reissuun…

 mainos/pressilippu saatu Tampereen Työväen Teatterilta

kuvat © Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Näin Kaunotar ja Hirviö-musikaalin 22.1.

Bellen (Yasmine Yamajako) isä Maurice (Mika Honkanen) eksyy metsään ja päätyy jylhän linnan ovelle koputtelemaan. Pahaksi onneksi se on juuri kirotun prinssin asumus, jonne Maurice tupsahtaa, eikä linnan isännän tointa toimittava Hirviö (Matti Leino) ole tunkeilijasta lainkaan innoissaan. Kun Belle lähtee etsimään isäänsä, löytyy tämä karusta tyrmästä. Rohkeasti tytär tarjoaa itsensä tilalle, ja jää linnaan, kun isä viskataan sieltä pihalle. Uuteen kotiinsa tutustuessaan Belle tapaa esineiksi loihditun palveluskunnan, muun muassa kynttelikkö-Lumièren (Antti LJ Pääkkönen), kaappikello-Könnin (Hiski Vihertörmä) ja teetä tarjoilevan rouva Pannun (Petra Karjalainen) Kippo-poikineen (Iivari Luomala). Vähitellen myös jurottava ja äkkipikainen Hirviö alkaa vaikuttaa lähestyttävämmältä, ja tytön ja prinssin välien lämpenemistä koko linnan väki odottaakin. Jos ei nimittäin kirottu prinssi opi rakastamaan ja saa vastarakkautta ennen kuin lumottu ruusu kuihtuu, jäävät kaikki nykyisiin olomuotoihinsa. Samaan aikaan toisalla paikallinen lihaskimppu Gaston (Jonas Saari) on päättänyt ottaa Bellen vaimokseen tämän mielipiteestä varsinaisesti välittämättä. Mutta kun Gaston saa tietää Hirviöstä, alkaa miehen päässä liikkua muutakin kuin kosinta. Pian on koko kylän väki lietsottu melkoiseen murhavimmaan… Omko edessä onnellinen loppu, vai kuinka tässä oikein käykään?

Vihdoin ehdin minäkin katsomaan ensi-illastaan (21.10.2025) saakka katsomoja täyteen vetäneen Kaunottaren ja Hirviön. Samuel Harjanteen ohjaama Disney-satu säteilee jokaisella osa-alueella maagista tunnelmaa, ja rullaa varmasti alusta loppuun. En usko koskaan (tai ainakaan pariinkymmeneen vuoteen) nähneeni tätä elokuvana kokonaan, en alkuperäistä piirrettyä enkä myöskään tuoreempaa live actionia, tai ainakaan tarina ei ollut mitenkään vahvasti muistissa. Prinsessasadut ovat muutenkin minulle vähän hankalia kaavamaisen tarinansa ja juurikin sen sadunomaisuutensa vuoksi, ja varsinkin nämä disneyfikaation läpikäyneet versiot, mutta sen tiesin etukäteen ja pystyin säätämään vähän omia odotuksiani ja katsomiskulmaani. Tarinallisesti en kuitenkaan saanut tästä irti mitään valtavia oivalluksia tai syviä viisauksia, vaikkakin moni ehkä enemmän aikuisyleisölle suunnatumpi repliikki, teema ja aihe osuivat ja upposivat. Miten mainiota sanailua, huumoria ja sopivasti osoittelevia muttei liian korostettuja huomioita ovat suomennokseen taituroineet Reita Lounatvuori (teksti) ja Hanna Kaila (laulut)! Harjanteen ohjaus Linda Woolvertonin kirjoittamasta musikaalista on täynnä huumoria, lumoavaa taianomaisuutta, hetki hetkeltä varmemmaksi kasvavaa romantiikkaa ja hengästyttäviä isoja musiikkinumeroita. Myös erilaisuuden, ulkopuolisuuden, rakkauden, luottamuksen ja epävarmuuden teemat on poimittu taitavasti osaksi kerrontaa. Harjanteen taidot ison musikaaliproduktion ohjaksissa on moneen kertaan todettu ja hyviksi havaittu, ja varmalla otteella on hän luotsannut maaliin myös tämän teoksen. Erityisesti taito pitää yhtä aikaa kiinni niin yksittäisten hahmojen tarinoiden kuin koko musikaalin tarinan kaaren punaisista langoista tekee joka kerta vaikutuksen Harjanteen ohjauksia katsoessa.

Visuaalisesti Kaunotar ja Hirviö tarjoilee varsinaista ilotulitusta, kyllä riittää ihasteltavaa ja ihmeteltävää aina pienten yksityiskohtien tasolta kokonaisiin näyttämökuviin. Peter Ahlqvistin lavastus, Eero Auvisen valot, Toni Haarasen videot, Joni Pakasen illuusiot, Pirjo Liiri-Majavan puku- ja hahmosuunnittelu sekä Emmi Puukan naamiointi näyttävät kaikki upeilta. Ainoastaan pimeässä/hämärässä vilkkuvia valoja käytettiin turhan paljon, ja varsinkin prinssin muodonmuutos takaisin ihmiseksi kärsi näistä, muuten visuaalinen suunnittelu osuu kyllä aivan nappiin. Rakastin lavasteiden tunnelmaa, pikkukylän kaikkia mökkejä, tavernaa ja Bellen ja Mauricen ihanaa kotia, linnan jylhiä maisemia ja huikeita yksityiskohtia. Puvustuksessa ovat mukana kaikki tutut ja rakastetut asiat, kuten Bellen keltainen iltapuku, ja jokaisen hahmon vaateparsi on juuri tälle sopiva. Erityisesti palveluskunnan asujen koristelut ja yksityiskohdat jäivät mieleen, mitä ihanaa kimallusta ja kekseliäisyyttä. Valo- ja videosuunnittelu sekä visuaaliset illuusiot upottavat satumaailmaan, ja erinomainen naamiointi viimeistelee hahmojen lookit ja koko musikaalin maailman. Ai että kuinka monta ihanaa kiharaista peruukkia! Tämän musikaalin voisi katsoa varmaan aika monta kertaa ennen kuin olisi jokaista yksityiskohtaa, ilahduttavaa juttua ja hämmästyttävää taianomaisuutta ehtinyt kunnolla ihailla.

Disneyn luottoherrat ovat myös tämän musikaalin musiikin takana, ja Alan Menkenin säveltämät, Howard Ashmanin ja Tim Ricen sanoittamat kappaleet ovatkin taattua laatua. Kyllä Disney-biiseissä on taikaa! Kapellimestari Marko Hilpon johtama orkesteri soittaa tosi kauniisti ja sujuvasti, ja kappaleita oli ilo kuunnella. Itselleni biiseistä tutuin on Gaston, ja se oli myös suosikkini tässä. Reipasta meininkiä ja herkullista komiikkaa, ja riemukkaasti ja taidolla esitettynä, mikäs sen parempaa. Lisäksi pidin etenkin Vaik’ mikä ois, Koti, Ihmismuodossa taas, Tunnen muutoksen ja Väkijoukko-kappaleista. Iso osa montaa kappaletta ovat koreografiat, ja Jari Saarelaisen koreografia onkin valloittavaa ja näyttävää, huh sentään miten paljon kaikkea ja missä rytmissä mahtuu joukkokoreografioihin! Etenkin Gaston– ja Vieraamme-koreot ovat upeita. Myös pienemmät koreografiat, kuten Bellen ja Hirviön tanssi, tekivät vaikutuksen, ja Saarelaisen koreoissa onnistuu hyvin varsinkin draamallisen kerronnan ja vau-efektin yhdistäminen. Suloista muuten se, miten näissä satumusikaaleissa ihastutaan ja rakastutaan tanssin keinoin, sekä tässä Kaunottaressa ja Hirviössä että ainakin Pienessä merenneidossa. Ah, sydän sulaa!

Itseäni esityksessä ilahduttivat erityisesti roolityöt, joissa on sopivasti sadunomaisuutta ja särmää. Yasmine Yamajako on hurmaava ja nokkela Belle, ja roolityössä on mainiota jämäkkyyttä ja päättäväisyyttä, ja paljon herkkyyttä. Yamajakon laulu soi kauniina ja sävykkäänä, taisi olla Tunnen muutoksen-biisi, jossa meni oikein kunnon kylmät väreet. Matti Leino tekee hienon tulkinnan ulkopuolisuuden ja varovaisen rakkauden tunteita kokevana prinssinä, jossa on taitavasti sekä epävarmuutta ja sulkeutuneisuutta että huumoria ja lämpöä. Suosikikseni muodostui Antti LJ Pääkkösen näyttelemä Lumière, ai että mitä sanailua, ranskalaista korostusta ja charmia! Ja mitä komediallista tykittelyä! Itseään täynnä oleva lihaskimppu, naisten- ja miestenmies Gaston on Jonas Saaren tulkitsemana herkullisen suoraviivainen ja tärkeilevä, ah mitä pullistelua ja vahvimman varmuudella tilan ottamista! Petra Karjalaisen roolityö rouva Pannuna on ihanan lempeä ja täynnä lämpöä ja hyvää mieltä. Hiski Vihertörmä on Könnin roolissa lakonisen hauska ja osuu riemastuttavasti komediaiskuihin, ja onnistuu sen lisäksi tuomaan roolityöhönsä tosi toimivaa tarkkanäköisyyttä. Antti Langin roolityöstä Töppönä pidin kovasti, vastustamatonta komiikkaa ja hyväntuulista tulkintaa. Minuun iski tietenkin myös se, miten Töppö alkaa kyseenalaistaa Gastonin verrattomuutta, kun miekkonen lietsoo kaupunkia murhanhimoon. Heidi Kiviharju on madame de la Grande Bouchen roolissa valloittava ja ottaa tilan haltuun, ja Pihla Pohjolaisen Babette on valtavan valovoimainen, mikä energia! Mika Honkasen Maurice on hyväsydäminen ja idearikas isähahmo, jossa on lämpöä ja huumorintajua. Koko ensemble loistaa varsinkin isoissa tanssinumeroissa, ja säteilee lavalla. Moni tekee aivan ihania roolitöitä kyläläisinä ja linnan väkenä, huomasin bongailevani moneen otteeseen lavalta ainakin Miko Helppiä, Esme Kaislakaria, Julius Suomista, Viola Kausea ja Oskari Jauhiaista.

Olihan tämä nyt huikaiseva! Vaikka lämpenen prinsessasaduille kovin hitaasti (tosin onko tämä edes prinsessasatu kun Belle ei ole prinsessa..?), satumaisen sujuvasti ja lumoavan visuaalisesti lavalle tuotu musikaali vei mukanaan ja valloitti. Hämmästyttävän upeaa työtä kaikilla osa-alueilla, tässä riittää ihasteltavaa aina visuaalisuudesta roolitöihin ja koreografioista orkesterin työhön. Myös upeimpia isoja tanssikohtauksia joita olen koskaan lavalla nähnyt! Herkullisia roolitöitä muistelen varmasti pitkään, en jostain syystä ajatellut, että tässä on näin paljon komediaa ja huumoria, vaan sepä pääsi yllättämään ja ihastutti kovin. Niin valloittavaa sanailua, kaksoismerkityksiä, nykyaikaan osuvia piikkejä ja oivaltavia suomennoksia! Ja onhan Kaunottaren ja Hirviön rakkaustarinassa myös paljon valloittavaa. Pidän molempien hahmojen ulkopuolisuudesta omassa merkityksessään, Hirviöllä ulkoisesti ja kirouksen vuoksi muista eroten, ja Bellen kohdalla taas kyläläisten tottumusten ja asenteiden vuoksi oudoksuttuna. Nämä kaksi ovat myös päättäväisiä, ja itsepäisiäkin osaavat olla, mutta ah kun he oppivat tuntemaan toisiaan ja laskevat muurejaan. Niin söpöä!

Teatterinna-palkinto tarkoittaa palkintoa, joka jaetaan teattereille, näyttelijöille ja esityksille. Palkinnon saajan päättävät katsojat. Teatterinna-palkintoprosessi etenee seuraavanlaisesti: ensin yleisö saa ehdottaa jokaiseen kategoriaan mieleistään ehdokasta, sitten kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta siirtyvät seuraavalle kierrokselle, jossa niiden joukosta äänestetään voittaja.

Historian viidennet Teatterinna-palkinnot on nyt jaettu, ja tästä postauksesta löytyvät kaikki voittajat perusteluineen. Teatterinna-palkinnon ehdokkaat ja voittajat valitaan yleisöäänestyksen kautta, eli tämä on täysin yleisöpalkinto. Äänestäjiä oli tänä vuonna 1410 kappaletta, ja eniten ääniä annettiin jälleen Vuoden teatteri-kategoriassa (1050 kpl). Suuri kiitos kaikille palkinnon saajia ehdottaneille ja äänestäneille. Ja suuret onnittelut kaikille finalisteille ja voittajille!

Teatterilippuarvonnan voittajille lähtee tänään (26.1.) sähköposti, tarkkailkaahan arvontaan osallistuneet siis postilaatikkojanne.

Ja nyt rumpujen pärinää, kiitos, sillä tässä ovat Teatterinna-palkintovoittajat vuosimallia 2026!

Vuoden teatteri

Sanonta ei kahta ilman kolmatta pätee ainakin Tampereen Työväen Teatteriin, joka on jo kahdesti (2023 ja 2024) napannut Vuoden teatterin Teatterinna-palkinnon, ja lisää tililleen tämän tittelin nyt siis kolmannen kerran. Monipuolisesta esitystarjonnastaan, mukavasta henkilökunnastaan ja sujuvista teatterikokemuksista kiitelty teatteri tarjoilee Tampereella katsojille monenlaista ohjelmistoa musikaaleista kantaesityksiin, komediasta draamaan ja koko perheen elämyksistä kokeilevampiin teoksiin.

Äänestäjien perusteluja:

”Vain priimaa tarjolla tällä näytöskaudella.”

”Upeat esitykset, ihan henkilökunta ja timanttiset näyttelijät!”

”Ikinä en ole pettynyt näytökseen. Monesti isotkin odotukseni on jopa ylitetty. Rakastan!”

”Lämminhenkinen, ihana henkilökunta, kaunis rakennus. Teatterinäytökset hyviä, konserttien akustiikka hyvä, monipuoliset esiintymislavat (3). Ravintolapalvelut toimii ja lippujen varaus onnistuu hyvin.”

”Vuodesta toiseen maan parhaimpiin kuuluvaa, upeaa ja monipuolista tarjontaa!”

”Suomen mielenkiintoisin.”

Kuopion kaupunginteatteri 36% äänistä

”Yleisönsä rakastama kutsuva, tunnelmallinen ja ajankohtaisesti valpas teatteri… Juuri sopivan kokoinen, ei liian suuri, eikä liian pieni…Taitava ja monipuolinen ensemble! Itä-Suomen tärkeä taidekeskus! Teatteritalo erityisen kaunista, tasapainoista designiä!”

Helsingin Kaupunginteatteri 13% äänistä

”Monipuolinen ohjelmisto on vahvasti kiinni tässä ajassa, ja ohjelmistosta löytyy jokaiselle jotakin.”

Vuoden harrastajateatteri

Teatteri Vieremä (49,7% äänistä)

Vuonna 2023 perustettu Teatteri Vieremä saa kunnian voittaa historian ensimmäisen Vuoden harrastajateatterin Teatterinna-palkinnon, ja teatteri nappaakin sen komealla äänisaalilla. Tunteita herättävistä, raikkaista esityksistä ja innolla teatteria tekevistä ihmisistä kehuttu teatterikentän tuore tulokas on ehtinyt esittää jo monia produktioita niin kesänäyttämöllään Kyrönniemessä kuin talvikaudella eri paikoissa.

Äänestäjien perusteluja:

”Huippua työtä, aktiivinen toimija, joka elävöittää koko kylää ja yhteisöä. Laadukasta työtä!”

”Raikasta ja oivaltavaa, laadukasta kesäteatteria upeassa miljöössä. Nuori, pienen paikkakunnan teatteri ja silti kaikki toimii – upeaa.”

”Että harrastajat osaavatkin, ei häpeä ammattilaisille.”

”Teatteri Vieremä esitykset ovat sykähdyttäviä, ikimuistoisia, tunteita herättäviä ja aitoja. Teatteria tehdään siellä ilolla ja suurella sydämellä.”

”Monipuolinen, hyvät näyttelijät, hyvä miljöö. Kaikin puolin 10+++.”

”Tekee laadukasta harrastajateatteria osallistaen vuodesta toiseen suuren joukon tekijöitä lavalla ja taustajoukoissa.”

Järvenpään teatteri 26,9% äänistä

”Erittäin monipuolinen, rohkea ohjelmistovalinta, laaja aktiivinen toiminta ajatuksella kehittää niin näyttelijöitä kuin kaikkia muitakin teatterissa tarvittavia henkilöitä. Jäsenten kouluttaminen näkyy esitysten toteutumisessa, roolisuoritukset ovat hyvin tasavertaisia taidoiltaan.”

Ohkolan teatteri 23,4% äänistä

”Alati uudistuva, korkeatasoinen, silti perinteitä ja suomalaista kesäteatteriperinnettä kunnioittava teatteri, joka ei koskaan jätä yleisöä kylmäksi. Sinnikästä ja tavoitteellista työtä vuosikymmenien ajan!”

Vuoden musikaali

Kaunotar ja Hirviö (65.9% äänistä)
Tampereen Työväen Teatteri

Syksyllä 2025 ensi-iltansa saanut Kaunotar ja Hirviö on ehtinyt hurmata täysiä katsomoita jo useamman kuukauden, ja hurmaantuneita katsojat tosiaan ovat – sen osoittaa jo musikaalin saama valtava äänivyöry! Hienoista lavasteista ja taitavista roolitöistä kiitelty musikaali on Samuel Harjanteen ohjaama, ja rooleissa ovat muun muassa Yasmine Yamajako, Matti Leino, Antti LJ Pääkkönen ja Petra Karjalainen. Kaunotar ja Hirviö pyörii vielä kevätkauden 2026, joten jos lipun onnistuu nappaamaan, on vielä mahdollisuus sukeltaa itsekin sadun maailmaan.

Äänestäjien perusteluja:

”Niin täydellinen. Näyttelijät, lavastus, puvustus. Kaikki täyttä priimaa. Jätti sydämeen jäljen.”

”Kansainvälistä tasoa oleva aivan huikean hyvä musikaali.”

”Upea lavastus ja loistavat roolitukset. Aikuisetkin pääsevät hetkeksi sadun ihmeelliseen maailmaan.”

”Täydellinen musikaali! Hivelee kaikkia aisteja.”

”Ihan huikeat näyttelijäsuoritukset! Maailmanluokan musikaali! Lavasteet, valot, näyttelijät, lauluäänet. Kaikki täyttä kymppiä!”

”Aivan älytön esitys ja efektit teki esityksestä parhaan. Lauluosuuden todistivat orkesterin ja näyttelijöiden soinnun.”

Täydellinen resepti 25,9% äänistä (Kuopion kaupunginteatteri)

”Elämänmakuinen musikaali ja huippunäyttelijät.”

Rakkauden viisi vuotta 8,2% äänistä (Jyväskylän kaupunginteatteri)

”Upea musiikki, taitavat esiintyjät, tarina, huumori, visuaalisuus. Musikaali, jonka haluaisin nähdä uudestaan.”

Vuoden puhenäytelmä

Jenny Hill (41,4% äänistä)
IN-teatteri

Keski-ikäisen naisen kasvutarinan kertova Jenny Hill perustuu Minna Rytisalon romaaniin, ja sen on IN-teatteriin ohjannut Satu Hukkanen. Tunteikkaasta ja taitavasta toteutuksesta kehuja saaneen näytelmän nimiroolissa nähdään Johanna Loimalahti. Hauskaa, koskettavaa ja samaistuttavaa näytelmää esitetään myös kevätkaudella 2026, eli Jennyn tarinan pääsee yhä näkemään lavalla aina maaliskuuhun saakka.

Äänestäjien perusteluja:

”Upea ohjaus ja näyttelijät. Lavastus ja puvustus tukivat hienosti ja kekseliäästi näytelmän toteutusta.”

”Aivan käsittämättömän taitavasti rakennettu juonen toteutus. Kaiken lisäksi naisen itsetuntoa voimaannuttava. Yksinkertaiset lavasteet ja huippu toteutus. Taisin katsoa koko näytelmän silmääkään räpäyttämättä.”

”Meni tunteisiin.”

”Todellinen elämänmakuinen matka Naisen elämään. Tunnetyöskentelyä ja tunteiden näyttäminen kehollisesti huippuluokkaa.”

”Huikean yllätyksellinen ja monisäikeinen naisen kasvutarina, jossa oivaltava toteutus. Taitava ihastusta herättävä näyttelijäkaarti, livemusiikki ja värikäs puvustus ja lavastus yhdistettynä vinkejään juoneen pitää katsojan tiukasti otteessaan koko esityksen ajan. Esitys ei jätä ketään kylmäksi.”

”Kaikki näyttelijäsuoritukset upeita, ei uskoisi harrastajateatteriksi. Livemusiikki hyvä, uudenlainen lisä kokonaisuuteen.”

Kärpästen herra 41,2% äänistä (Keltainen Teatteri)

”Uskomattoman hieno ja koskettava tulkinta. Saumatonta näyttelijäntyötä ja intohimoa.”

Keuhkot 17,4% äänistä (Teatteri Sujo)

”Mielettömän upea esitys!”

Vuoden ooppera

Tosca (41,5% äänistä)
Suomen kansallisooppera

Historian ensimmäinen Vuoden ooppera-kategorian Teatterinna-palkinnon saaja on Tosca! Kansallisoopperan versio Giacomo Puccinin klassikko-oopperasta ihastutti katsojansa, ja dramaattinen tarina ja taitavat esiintyjät tekivät yleisöön vaikutuksen. Vuonna 2025 uusintaensi-iltaan tuotu Christof Loyn ohjaus (uusintaohjaus Riikka Räsänen) nähtiin Kansallisoopperassa viimeksi vuonna 2021. Tammikuussa viimeisen kerran esitetyn oopperan nimiroolissa Toscana nähtiin Elisabet Strid ja Magdalena Hinterdobler.

Äänestäjien perusteluja:

”Vaikuttava kokonaisuus.”

”Se esitys rikkoi jotain mun sisällä hyvällä tavalla.”

”Upeat laulajat.”

”Vahva toteutus ja hienot lavasteet.”

”Pidin kovasti!”

Isoviha 1713-1721 32,6% äänistä (Ilmajoen Musiikkijuhlat)

”Todella iso panostus, hienot näyttelijäsuoritukset sekä upea miljöö!”

Turandot 25,6% äänistä (Savonlinnan Oopperajuhlat)

”Maailman hienoin versio.”

Vuoden tanssiteatteriesitys/baletti

Giselle (43,6% äänistä)
Suomen kansallisbaletti

Jo 1841 ensiesitetyn klassikkobaletin tarina on Kansallisbaletissa tuotu 1950-luvun Italiaan Javier Torresin koreografiassa. Esityksessä tanssivat muun muassa Gisellen roolissa Zhiyao Chen ja Yuka Masumoto sekä Alberton roolissa Florian Modan ja Thomas Brun. Kauniista ja vaikuttavasta esityksestä ja upeista tanssijoista ihailtu esitys on nähtävissä vielä helmikuun alkuun saakka, eli pian katsomoon, jos tämä klassikkobaletti kiinnostaa!

Äänestäjien perusteluja:

”Klassikot on mulle tosi lähellä sydäntä.”

”Kaunista tanssia ja taitavia esiintyjiä.”

”Laadukasta balettia.”

”Oli hieno esitys.”

”Vau!”

Blind Eyes Sea 41,6% äänistä (Tanssiteatteri Minimi)

”Joka osa-alueltaan oivalta, taidokas ja monisävyinen teos, joka yllätti, vaikutti, kosketti sekä nauratti. Teoksen kokonaissuunnittelu oli upea, sillä se onnistui luomaan saumattoman ja kekseliään teoksen maailman, joka rakentui lavastuksellisesti hiekan varaan, mutta ammensi onnistuneesti siitä toiminnallisena dramaturgisena rankana yhdessä eheän valo-, puku-, ja äänisuunnittelun kanssa. Esiintyjät olivat suvereeneja, lämpimän inhimillisiä ja virtuoosisia yhtäaikaa.”

COW 14,8% äänistä (Suomen kansallisbaletti)

”Kylläpä tykkäsimme!”

Vuoden kesäteatteriesitys

Tuntematon sotilas (52,4% äänistä)
Pyynikin kesäteatteri

70 vuotta täyttänyt Pyynikin kesäteatteri juhlisti taivaltaan todellisella suomalaisella klassikolla, Väinö Linnan romaaniin perustuvalla Tuntemattomalla sotilaalla, ja monista kehuvista, vaikuttuneista ja liikuttuneista kommenteista päätellen onnistui ohjelmistovalinnassaan aivan nappiin. Siitä kertoo myös yli puolet tämän kategorian napatuista äänistä. Antti Mikkolan ohjaamassa esityksessä näyttelivät muun muassa Jussi-Pekka Parviainen, Aimo Räsänen, Tommi Raitolehto ja Antti Tiensuu. Kertojaäänenä kuultiin sotaveteraani Aimo Reinikaisen ääni nauhoitteelta.

Äänestäjien perusteluja:

”Kävin katsomassa kolme kertaa. Mieletön.”

”Kävin katsomassa tämän 3x, joka kerta ITKIN, tunnemyrsky oli hurja läpi esityksen, näyttelijät oli mielettömän hyviä. Eikä ampumisella mässäilty.”

”Vaikuttava.”

”Tunteita herättävä, taidokkaasti toteutettu ja näyttelijät huippuja.”

”Koskettava. Taitavasti rakennettu kokonaisuus. Pysäyttää ajattelemaan myös tämän hetkistä yhteiskunnallista tilannetta. Eläköön Antti Mikkola!”

”Kävin katsomassa esityksen kolmesti. Se oli koskettava ja hieno versiointi ja parin tunnin junamatkojen arvoinen, joka kerta. Kokemus, jonka haluaisin elää vielä uudestaan. Ajaton teema, huippunäyttelijät, miljöö, minimalistisen kekseliäs lavastus sekä näkemyksellinen sovitus. Bravo.”

Hurmaava joukkoitsemurha 27,9% äänistä (Ohkolan teatteri)

”Hurmaava itsemurha oli yksinkertaisesti sanottuna LOISTAVA: ohjaus, näyttelijäntyöt, lavastus, rohkea valinta kesäteatterille kannatti.”

Seitsemän ihmeellistä tarinaa 19,7% äänistä (Teatteri Sujo)

”Näyttelijäsuoritukset käsittämättömän hyviä, niistä huokui taiteellisuus ja luovuus. Koko näytelmä ideoitu ja käsikirjoitettu työryhmän kanssa. Esityspaikka ainutlaatuinen (entinen lantala) ja sitä hyödynnetty luovasti tarinan kulussa. Uudenlaisia esitystapoja tarinan kerrontaan, esim. live-videokuvaa.”

Vuoden kotimainen kantaesitys

Kärpäset (56% äänistä)
Tampereen Työväen Teatteri

Loppuunmyydyistä näytöksistä koko ajan nauttinut Kärpäset on Sirkku Peltolan kirjoittama ja ohjaama, ja sitä tähdittävät Martti Suosalo, Aimo Räsänen ja Petra Ahola. Kärpäsen veljeksistä kertovaa näytelmää on kiitelty niin näyttelijäntyöstä kuin tekstistäkin, ja sen lämmin huumori, koskettavuus ja teemat ovat tehneet katsojiin vaikutuksen. Ja sen huomaa – melkoinen äänisaalis! Esityksiä on luvassa ainakin kevät- ja syyskaudella 2026. Niistä kaikki ovat loppuunmyytyjä, mutta mikäli peruutusliput onnistuu nappaamaan, on tämä kehuttu esitys mahdollista vielä nähdä.

Äänestäjien perusteluja:

”Kolme kovaa näyttelijä hienossa Sirkku Peltolan tekstissä.”

”Kerrassaan mahtava kokonaisuus, elämys!”

”Sirkku Peltolaa parhaimmillaan!”

”Seuraava ”Kiviä taskussa”. Parasta teatteria pitkään aikaan.”

”Ihana loppu ja erittäin muovaantuvat näyttelijät jotka ottivat monta roolia haltuun.”

”Näyttelijäntyön juhlaa!

Seitsemän ihmeellistä tarinaa 26% äänistä (Teatteri Sujo)

”Tällaista esitystä ja näytelmää ei ole koskaan nähty muualla. Täysin uniikki, näyttelijöiden itsensä kirjoittama ja ohjaama spektaakkeli, joka ei jättänyt yhtäkään katsojaa kylmäksi.”

Uusi Eden 18% äänistä (Helsingin Kaupunginteatteri & Q-teatteri)

”Esitys, joka iski ensitahdeistaan lähtien! Lyysaaren upeat musat, Mantereen kekseliäs teksti ja ohjaus sekä äärimmäisen taitava näyttelijäporukka ansaitsevat kiitoksensa – jos ensimmäisellä kerralla houkuttimena toimivat ennestään tutut näyttelijät, toisella kerralla ihailin lisäksi aivan kaikkea muuta.”

Vuoden näyttelijä, musikaali

Antti LJ Pääkkönen (49,5% äänistä)
roolistaan musikaalissa Kaunotar ja Hirviö

Kyntteliköksi muuttuneen Lumièren roolin tulkitseva Antti LJ Pääkkönen on monen äänestäjän perusteluissa julistettu parhaaksi mahdolliseksi tekijäksi tähän rooliin, eikä ihme. Itsekin roolityön nähneenä voin sanoa, että Pääkkönen suorastaan varasti shown sutkautuksillaan ja läsnäolollaan. Antti LJ Pääkkönen on tehnyt monipuolisesti mm. näyttelijäntöitä, elokuva- ja tv-dubbauksia ja äänikirjanlukijan hommia, ja Kaunottaren ja Hirviön lisäksi hänen työtään on teatterissa päässyt viime vuonna ihailemaan esimerkiksi Törnävän kesäteatterissa Vaimoni on toista maata-farssissa. Kehuttua ja kiitettyä roolityötä Lumièrena pääsee näkemään vielä kevätkauden 2026 – jos onnistuu nappaamaan lipun!

Äänestäjien perusteluja:

”Lumièren roolissa niin huippu! Ei ketään muuta olis voinu tilalle laittaa. Paras ikinä!!”

”Mieletön sanailija, upea karisma.”

”Oli niin loistava, että voisin mennä katsomaan tuon uudestaankin vaikka kaikki elokuvatkin katson aina vain kerran.”

”Tämä roolisuoritus on huikea. Täydellinen!”

”Bravo! Ilmeet, eleet, äänenkäyttö. Pelkkää priimaa!”

”Antti on upee!”

”Antin roolisuoritus nousi heti yhdeksi ehdottomista suosikeistani. Antti oli uskollinen hahmolle, mutta onnistui säväyttämään elekielellään, aksentillaan ja artikulaatiollaan. Koko ajan teki mieli seurata, että mitä juuri hän puuhasi lavalla.”

Yasmine Yamajako 35,1% äänistä (musikaalista Kaunotar ja Hirviö)

”Upea! Lahjakas ja täydellinen! Mikä ääni & äänenkäyttö!”

Joel Mäkinen 15,4% äänistä (musikaalista The Addams Family)

”Esitystä katsellessa näkee, että Joel on mielestäni upeasti sisäistänyt Gomezin olemuksen. Luontevaa ja vaivatonta roolityötä sekä uskottavan intohimoista tangoa illasta toiseen – täydellinen roolimatch.”

Vuoden näyttelijä, puhenäytelmä

Aimo Räsänen (43,6% äänistä)
roolistaan näytelmässä Kärpäset

Juuri 60v synttäreitään ja 30v taiteilijajuhlaansa viettänyt Aimo Räsänen tekee Kärpäset-näytelmässä roolityön, josta katsojat häntä kehuvat aidoksi, taitavaksi komedianäyttelijäksi ja roolin kuin roolin hienosti tulkitsevaksi. Pitkän uran tehnyt Räsänen on nähny niin valkokankaalla, television ruudussa kuin tietenkin teatterilavoilla, ja Kärpästen lisäksi viime aikojen roolitöitä ovat muun muassa roolit Pyynikin kesäteatterin Tuntemattomassa sotilaassa ja TTT:n Mummun saappaassa soi fox-näytelmässä. Kärpästen lisäksi Räsäsen näkee kevätkaudella 2026 lavalla myös Tampereen Komediateatterissa Yllätysvieras-komediassa.

Äänestäjien perusteluja:

”Aimo on niin ammattilainen, ihan mitä tahansa tekeekin.”

”Aimo on aito. Tulkintaa ja osaamista.”

”Aimo ja komedia sopii niin hyvin yhteen, eikä hauskan näytteleminen todellakaan ole helppoa.”

”Ainoa oikea. Kuka muu muka??”

”Aimo on niin ihana, oli hän missä tahansa näytelmässä.”

”Aimo Räsänen on Tampereen ja samalla Suomen kirkkaimpia teatteritähtiä, joka loistaa tässäkin mestariteoksessa!”

Johanna Loimalahti 34,3% äänistä (näytelmästä Jenny Hill)

”Johanna on lavalla huikea. Hän heittäytyy ja uppoaa rooliinsa niin vahvasti, että katsoja uskoo kaiken mitä hän sanoo ja tekee. Johannan ilmeet, eleet ja tunteet lavalla ovat syviä, koskettavia ja aitoja.”

Saska Pulkkinen 22,1% äänistä (näytelmästä Kissani Jugoslavia)

”Huiman monipuolinen, koskettava ja taitava taiteilija!”

Teatterinnan erityismaininnat

Tuttuun tapaan jaan jälleen tietysti myös Teatterinnan erityismaininnat! En itse ehdota tai äänestä voittajia, vaan haluan sen sijaan jakaa maininnat niille teattereille, esityksille ja näyttelijöille, jotka ovat tehneet minuun isoimman vaikutuksen, tuoneet eniten iloa, saaneet ajatukset hyrräämään, tai muuten vain olleet niin hyviä, että tahdon ne nostaa esille. Mennäänpä siis niihin!