Riihimäen kirjasto – Ohjaaja Timo Ruuskanen kertoo Rautavaara- teoksen synnystä ja vaiheista

Riihimäen kirjasto - Ohjaaja Timo Ruuskanen kertoo Rautavaara- teoksen synnystä ja vaiheista

Milloin

torstai 21.9.2023    
18.00 - 19.00

Riihimäen Teatterissa saa ensi-illan Rautavaara 29.9. klo 19.00
Teoksen synnystä ja vaiheista kertoo ohjaaja Timo Ruuskanen Riihimäen kirjastossa torstaina 21.9. klo 18.00-19.00. Tilaisuus on maksuton.

Rautavaara oli isätön, köyhä työläispoika joka nousi koko kansan sankariksi ja voitti sekä keihään olympiakullan että jousiammunnan maailmanmestaruuden. Mikä teki Rautavaarasta niin erityisen esiintyjän ja persoonan? Miten Rintamaradio teki hänestä tähden? Kuinka Rautavaarasta tuli Tapsa, koko kansan rakastama reissumies?
Esitys on monologi, jossa kuullaan Rautavaaran rakastettuja kappaleita. Rautavaarana nähdään Timo Ruuskanen, palkittu laulava näyttelijä, joka tunnetaan muun muassa Red Nose Companyn perustajajäsenenä. Ruuskanen ihailee Rautavaaran musiikkia, ja on 188 senttimetrisenä tismalleen saman pituinen kuin esikuvansa.
Käsikirjoitus: Timo Ruuskanen
Ohjaus ja dramaturginen apu: Olka Horila
Valosuunnittelu: Jukka Kuronen
Äänisuunnittelu: Kari Paukola
Tarpeistosuunnittelu ja -valmistus: Karita Fallström-Autio
Graafinen suunnittelu ja esityskuvat: Nils Krogell
Tuotanto: Riihimäen Teatteri, Teatteri Avoimet Ovet ja Timo Ruuskanen

Views: 121

Share This